Zhuukit

Wikikom

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vapaakauppiaan lokikirjaansa tekemiä muistiinpanoja Zhuukeista.
Suurenna
Vapaakauppiaan lokikirjaansa tekemiä muistiinpanoja Zhuukeista.

Zhuukeista tiedetään hyvin vähän. Kukaan ei ole tiettävästi edes nähnyt zhuukia ilman niden biomekaanista suojapukua, jonka pinta muistuttaa elävää metallia. Suojapuvuissaan Zhuukit ovat hieman yli kaksimetrisiä pitkäraajaisia olentoja, joilla on pitkänomainen ovaalin muotoinen pää. Zhuukit valetavat avaruutta valtavissa tähtimaailmoissaan, jotka ovat tuhansia kilometrejä halkaisijaltaan olevia tähdenmuotoisia keinotekoisia maailmoja. Tähtimaailman ympärillä parveilee jatkuvasti joukottain pienempiä aluksia, jotka partioivat aluksen ympäristöä, huoltavat ja laajentavat sitä.


Ensimmäisen kerran Zhuukit kohdattiin jo suuren hajannuksen aikana (n. 800-180 E.Y.S). Silloiset siirtolaiset ja avaruudentutkijat tekivät jotain havaintoja tästä salaperäisestä muukalaislajista, mutta kohtaamiset jäivät etäisiksi ja lyhyiksi. Vasta sirkkasodan myötä kohdattiin zhuukeja seuraavan kerran. Siirtokuntien armeija teki heistä muutamia havaintoja, mutta he välttelivät kontaktia aina siihen saakka kunnes Luhistuminen tapahtui. Luhistumisen jälkeen kerrotaan kymmenien tähtimaailmojen ilmestyneen kuin tyhjästä moniin sotamaailmohin, jotka taistelivat epätoivoisesti sirkkoja vastaan. Useimmat näistä maailmista ovat nykyään elottomia maailmoja ja jotkut tähtijärjestelmät ovat tyystin hävinneet tähtikartalta auringon räjähdettyä supernovana tai luhistuttua mustaksi aukoksi.



Muukalaisrodut
Suurimmat lajit Druskit | Reekit | Sirkat | Zhuukit
Vähäisemmät lajit Barukit | Gannit | Hydrat | Jagat | Lokilaiset | Nerut | Rhaazit | Qu'arit
Muukalaissodat Reeki-sota
Henkilökohtaiset työkalut