Vaeltajat

Wikikom

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vaeltajat ovat massiivisilla, usein jopa kilometrejä pitkillä omavaraisilla Sukupolvialuksilla vaeltavia yhteisöjä. Monet näistä niinkutsutuista "arkeista" ovat jo tuhansia vuosia vanhoja plasmasoihtualuksia ja niitä pidetään kunnossa ainutkertaisella pieteetillä. Arkissa on omat pienet tehtaansa, joissa valmistetaan varaosia ja materiaaleja vaurioituneiden tai haurastuneiden osien tilalle. Arkit kuljettavat mukaan myös joukkoa pienempiä aluksia, joita käytetään puolustus, partiointi ja laskeutumisaluksina. Vaeltajat ovat sopeutuneet täysin elämään avaruudessa ja useimmat heistä ovat niin sanottuja astromorfeja, joiden fysiologia on muuttunut vastaamaan paremmin avaruuden ääriolosuhteita. Apinamaiset tarttumajalat, hännät, siivet ja muut erikoiset geneettiset muokkaukset ja sopeutumat tekevät astromorfeista luonnolisia avaruusasukkaita ja joidenkin Vaeltaja-astromorfien tiedetään jopa sietävän tyhjiötä lyhyitä aikoja.


Vaeltajat tunnetaan kaupustelijoina ja tutkimusmatkailijoina, mutta toisinaan vaeltajat ryöväävät pieniä siirtokuntia tai kauppa-aluksia - useimmiten pakosta kuin kostotoimena. Vaeltajiin suhtaudutaan yleensä varauksella, mutta jossain rajaseutujen siirtokunnissa tietyt Vaeltaja-arkit ovat tuttuja ja luotettuja kauppakumppaneita, jotka palaavat säännöllisesti muutamien kymmenien vuosien välein käymään vaihtokauppaa harvinaisesta muukalaisteknologiasta ja eksoottisista eläimistä ja kasveista, joita he ovat ilmeisesti hakeneet avaruuden tutkimattomilta seuduilta. Toisinaan Vaeltajat saattavat pysähtyä pidemmäksikin aikaa, mutta aina on varmaa, että joskus Vaeltajat taas jatkavat loputonta matkaansa avaruuden äärissä.

Henkilökohtaiset työkalut