Uusi järjestys
Wikikom
Uusi järjestys 967 Y.S.
Kuuden vuoden kaoottisen sisällissodan jälkeen ministeri Ikarus Romanov-Hamagaru suoritti liittolaistensa kanssa nopean ja armottoman vallankumouksen, joka päätti sotimisen yhdessä yössä. Vallankaappauksen päätteeksi Ikarus Romanov-Hamagaru itsensä Keisarillisen Siirtokuntien Yhtymän Ensimmäiseksi Keisariksi. Yhtymässä koitti uusi järjestys.
Ensimmäisinä hallintovuosinaan keisari Ikarus I keskitti Yhtymän voimavarat ihmiskunnan puhdistamiseksi ja järejsteli vallanjaon uudelleen. Uskonnollisten vähemmistöjen ja geenimuunneltujen alaihmisten oikeuksia ja vapauksia rajoitettiin ja heidät leimattiin syypäiksi sisällissotaan. Nämä vähemmistö-kansat eristettiin sopeutusleireille, kuljetetettiin syrjäisten siirtokuntien työleireille tai karkotettiin maanpakoon. Ne, jotka välttyivät vangitsemiselta, päätyivät vaeltamaan Yhtymä-avaruuteen vailla kotia. Toiset lähtivät etsimään uusia asutettavia maailmoja kauas verkkomaailmoista. Eräät näistä karkoitetuista kansakunnista ovat onnistuneet rakentamaan kukoistavia kulttuureja Ulkomaailmoihin ja rajaseudulle.
Hallintokautenaan keisari Ikaruksen suurimmat yhteiskunnalliset järjestelyt olivat läänitysjärjestelmä sekä kastien käyttöönotto. Tässä feodaalisessa uudistuksessa kuusiasteinen kastijärjestelmä jaettiin karkeasti aatelittomiin ja aatelisiin. Alinpana kastijärjestelmässä olivat syrjityt vähemmistöt ja ylinpänä aatelisruhtinaat, jotka hallitsivat läänityksiä ja osakkuuksia tärkeimmissä yhtiöissä ja organisaatioissa. Kastien perustana olivat Teknodomin kehittämät geeniavaimet, joista tuli nopeasti Yhtymän kansalaisuuden tunnus ja edellytys. Viestiverkot, kaukoprotit, kulkuluvat ja rahaliikenne kytkettiin geeniavaimiin ja ilma niitä joutui suljetuksi yhteiskunnan ulkopuolelle. Korkeimmat geeniavaimet jaettiin aatelisille, joiden tehtävänä oli hallita ja suojella keisarillista Yhtymää.
Kaikki eivät kuitenkaan pitäneet ajatuksesta, että yhtymän kaikki valta keskittyi yhdelle henkilölle. Joukko ruhtinassukuja, johon keisari luotti, solmi salaisen liiton vallan kaappaamiseksi. Keisari Ikarus I kuoli salamurhaajan luotiin palatsinsa kattotasanteella yhdennentoista hallintovuotensa aattona ja valtaan nousi ruhtinaskastin hallitsema senaatti. Tämä hallintomuoto säilyi pääpiirteittäin aina Luhistumiseen saakka. Vaikka vuosisatojen varrella jotain muutoksia Yhtymän hallintoon tapahtuikin, yläkastien valta vain kasvoi kasvamistaan.
Keisari Ikaruksen uuden järjestyksen myötä monet vähäisemmät aatelissuvut pitivät hallussaan Kauppaseuran tärkeitä merkittävämpien sukujen hallitessa Keskusneuvostoa. Armeija pidettiin edelleen erillään Yhtymän politiikasta, mutta käytännössä aateliset ottivat haltuunsa Armeijan ylimmän käskyvallan. Aatelittomilla upseereilla oli mahdollisuus saavuttaa ritarin arvonimi palkkiona esimerkillisestä rohkeudesta ja uroteosta.
| «« Kolmas renesanssi | Uusi järjestys | Parvi »» |
| Historia | Perustaminen | Kolmas renesanssi | Uusi järjestys | Sirkkojen tuleminen | Luhistuminen | Hävitys |
| Ryhmittymät | Yhtymän keskusneuvosto | Endopol | Teknodomi | Kauppaseura | Siirtokuntien armeija | Harmonistit | MentaCore |
| Teknologia | UNI-verkko | Nanovirukset | Lasarus-ohjelma | Kaukoportit |
| Konfliktit | Yhtymän sisällissota | Sirkkasota |
