Sirkkasota

Wikikom

Loikkaa: valikkoon, hakuun


Sirkkasota 2920-2998

Ympäri Kentauri-Skorpioni-akselia ja yhä lähempänä maata raportoitiin vuosi vuodelta kiihtyvällä tahdilla Sirkkakohtaamisista. Sirkkoja kohdattiin aina suurempia joukkoja ja niiden toimet vaikuttivat jatkuvasti älykkäämmiltä. Lopulta Yhtymä oli ajatunut täysmittaiseen sotaan, jota ei kyetty päättämään. Siirtokuntien Armeija joutui lyömättömän vastustajan vetäytymään puolustaakseen tärkeimpiä tähtijärjestelmiä. Tilanne näytti toivottomalta. Parvi lähestyi vääjäämättä, eikä Siirtokuntien Armeija mahtanut muukalaisviholliselle mitään. Siirtokunnat joutuivat yksi toisensa jälkeen sirkkojen Parven kynsiin, eikä mitään tuntunut olevan tehtävissä. Kaikki Yhtymän voimavarat kuluivat sotatoimiin Parvea vastaan ja illuusio Yhtymän loistosta alkoi murentua kansalaisten silmissä. Kapinahenki alkoi jälleen kyteä Yhtymän jäsensiirtokunnissa. Siirtokuntien armeija pyrki nopeasti saamaan kuriin nousevat kapinaliikkeet. Keskusneuvosto oli valtuuttanut Endopolin ja Siirtokuntien Armeijan käyttämään kaikki käsillä olevat keinot sisällissodan estämikseksi, mutta tilanne oli jo liian vakava hallittavaksi millään keinolla. Yhtymän liittovaltio alkoi säröillä yhä useampien reunasiirtokuntien erotessa Yhtymästä. Kaikkein suurimmaksi ongelmaksi koitui kuitenkin harmonisteinä tunnettu ääriryhmä, joka toimi lähinnä Yhtymäverkon keskusmaailmoissa.

Sirkkasodan käytyä epätoivoiseksi Keskusneuvosto antoi MentaCorelle kaikki valtuudet kehittää uusi ase sirkkoja vastaan.



«« Parvi Sirkkasota Luhistuminen »»



Yhtymä
Henkilökohtaiset työkalut