Rynnäkköhävittäjä
Wikikom
Rynäkköhävittäjät ovat pieniä n. 1-2 miehen avaruuslentokoneita, joiden tarkoitus on kantaa mukanaan niin suurta aseistusta että ne pystyisivät olemaan vaaraksi tähtialuksille. Aluksilla ei yleisesti ottaen ole oberman-generaattoria ja niiden kantomatka on rajoitettu vähintään miehistön ahtailla tiloilla. Hävittäjien alalajeja on monia, joista tärkein on antiikkinen "kiertoratahävittäjä." Kiertoratahävittäjä on optimoitu toimimaan planeetan kiertoradalla ja se ei siksi tarvitse lämpösuojausta. Malli ei myöskään menesty syvällä avaruudessa. Tyyppiä voidaan tavata ehkä vielä reunamaailmoissa ja romunkerääjien käytössä. "Ilmakehähävittäjä" on planeettojen ilmakehään sekä jossain määrin matalille kiertoradoille suunniteltu hävittäjä. Monet nykyisistä rynnäkköhävittäjämalleista ovat aloittaneet uransa pitkän yön aikaisina ilmakehähävittäjinä ja teknologiapäivitysten myötä kehittyneet monikäyttöisiksi malleiksi.
Rynnäkköhävittäjien historiasta tiedetään että peruskonsepti on ikivanha. Yhtymän aikana tiedetään olleen rynnäkköhävittäjiä,
jotka vastasivat voimaltaan nykyisten taisteluristeilijöiden voimaa. Varsinainen rynnäkköähävittäjien aika-alkoi vasta pitkän yön
aikana. Nykyiset rynnäkköhävittäjät kehitettiin koska kehittymättömät tekoälyohjelmat eivät voineet tunnistaa kohteita kunnolla,
vaan järjestelmiä varten tarvittiin ihmisvalvoja. Tekoälyohjelmat noudattivat vain ennalta sovittua strategiaa, joten sen
muuttaminen lennon aikana vaati myös ihmisten päättelykykyä. Luopiosodassa kvanttisiirtoaluksilla paikalle tuodut klaanien
hävittäjälaivueet iskivät luopioiden sotilaskohteisiin, äkillisesti ja aiheuttaen suurta tuhoa. Tappiot kasvoivat kuitenkin
suuriksi ja luopiosodan lopulla droonit olivat ottaneet ihmisten paikan keihäänkärkenä. Amatiumsodassa hävittäjälentäjien arvostus
nousi kuitenkin, sillä droonien ajattelu oli edelleen niin kaavamaista että ne olivat helposti hämättävissä.
Tyypillisesti rynnäkköhävittäjän varustuksessa on Tutkaupseeri/Perämies AI, jonkinlaiset suojakentät, lämpösuojaus, ripustimia mikro-ohjuksille ja tykkipari. Tyypillisesti vanhemmat rynnäkköhävittäjät kantavat gauss-aseistusta pienen energiankulutuksen takia, kun taas uudemmissa hävittäjämalleissa on kohtuulliset suojat ja pulssiaseita.
Hävittäjälentäjillä on edelleenkin heimosta toiseen pitkiä perinteitä ja he pitävät itseään Tunnetun Avaruuden todellisina ritareina
tai samuraina. Hyökkäyksen tarkoitettuja hävittäjiä on myös myyty romun hinnalla aatelisten henkilökohtaisiin armeijoihin ympäri
avaruutta. Niiden hinnat vaihtelevat 100000-300000 mk riippuen painoluokituksesta ja kunnosta. Artifaktialuksista ja uudemmista malleista pitää usein maksaa enemmän.
Rynnäkköhävittäjien toimintaperiaate on usein se että tekoäly huolehtii aluksen miehistön tehtävistä kun taas lentäjä huolehtii kapteenin tehtävistä. Perinteisesti lentäjät ovat kuitenkin mointaitoisia ja hyviä ohjaajia pysytyen huolehtimaan aluksesta vaikka heillä ei olisikaan teköälyä tukenaan.
