Ruhtinaat
Wikikom
Ruhtinaat ovat jalosukuisia aatelissukujen jäseniä, joista korkeaarvoisimmat kuuluvat klaaninsa hallitsijasukuun. Ruhtinaan aseman kastin sisällä määritellään hänen syntyperänsä ja perimänsä arvonimen perusteella.
Ruhtinaat ovat klaanien läänitysten ja mandaattien hallitsijoita ja suojelijoita. He elävät aina vasallisuhteessa ylemmän portaan aatelisruhtinaisiin ja ovat velvollisia maksamaan osuuden veroista herralleen ja tarjoamaan ritareidensa sotilaallista tukea tarpeen tullen. Ruhtinaiden elämä monenlaisten sanomattomien sekä kirjattujen sääntöjen täyttämää ja nuoren aatelisruhtinaan elämä on ankaraa opiskelua ja kouluttautumista tulevia tehtäviään varten. Yleensä aatelistitteli siirtyy perheen vanhimmalle pojalle. Nuoremmat pojat koulutetaan ritareiksi ja tyttäret muihin tehtäviin aatelishoveissa.
Aatelisto ja verugeniitat pitävät molemmat tarkkaa kirjaa ruhtinaallisten sukujen keskinäisistä sukulaisuussuhteista. Nämä asiat opetetaan myös nuorille ruhtinaille jo varhain, sillä on tärkeää tietää kuka on sukua kenellekin ja kenen kautta. Aatelishuoneiden välisiin avioliittoihin ja liittolaisuuksiin näillä seikoilla on huomattavasti painoarvoa – puhumattakaan siitä, että pitää tietää, ketä tulee pitää silmällä tai varoa.
Usein yhdessä heimossa on vain joitain kymmeniä ruhtinassukuisia aatelisia ja ruhtinaskastiin on mahdollista ylentyä ainoastaan ritarikastin kautta.
