Rhaazit
Wikikom
Rhaazit orjuutettiin aikoinaan Yhtymän toimesta työvoimaksi ihmiselle vaaralliseen Rhazirin maailmaan. Paksunahkaiset ja väkivahvat rhaazit olivat täysin sopeutuneet myrkyllisten kaasujen täyttämään maailma, jonka painovoima on liki kaksinkertainen Maan painovoimaan nähden.
Rhaazit alistettiin kaivamaan malmeja ja työskentelemään jalostamoissa uupumukseen saakka, kunnes koitti Luhistuminen. Rhazirin kaivossiirtokunta eristäytyi muusta ihmiskunnasta ja rhaazit nousivat kapinaan tilaisuuden tullen. Vähäinen ihmisväestö kukistettiin nopeasti ja rhaazit omaksuivat nopeasti ihmisiltä varastetun teknologian käytön ja jatkoivat pian vallotusretkiään myös muihin läheisiin siirtokuntiin. Fyysisesti ylivoimaiset ja lannistumattomat rhaazit valloittivat voimantunnossaan siirtokunnan toisensa jälkeen. Nyt rhaazit hallitsevat kuutta siirtokuntaa, jossa on orjuutettu ihmisvähemmistö. Ulkomaailmojen ääriin on kuultu, että rhaazit olisivat laajentaneet ja uusineet sotalaivastoaan druskien avustuksella viime vuosikymmeninä.
