Lasarus-ohjelma

Wikikom

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Yhtymä harjoitti pitkään järjestelmällistä perimänmuokkausta verkkomaailmojen väestössä. Rodunjalostuksesta tai eugeniikasta ei varsinaisesti koskaan haluttu puhua, vaikka tavoitteet olivat selkeästi siihen viittaavia. Teknodomin kehittämät nanovirukset mahdollistivat edullisen ja laajamittaisen geenimanipulaation sekä radikaalin geneettisen muuntelun.


Mittavin Teknodomin organisoima eugeniikkaohjelma tunnettiin Lasarus-ohjelmana. Sen tarkoitus oli parantaa ihmisten elämänlaatua ja elinikää poistamalla perimästä tunnettuja perinnöllisiä sairauksia ja alttiuksia muun muuassa allergioille, mielisairauksille ja syövälle. Useimmat sallivat muokkaukset osana raskausajan toimenpiteitä. Niitä jotka eivät halunneet ottaa osaa ohjelmaan kutsuttiin koskemattomiksi. Yhtymä tuki ohjelmaan osallistuneita perheitä, ja "puhtaat" kansalaiset olivat etusijalla sekä koulutuksessa että työelämässä. Koskemattomista tuli sukupolvien myötä köyhyysrajan alapuolelle poljettu työläiskasti, joka eli yhteiskunnan rajoilla ja sen ulkopuolella.


Lasarus-ohjelman myötä Yhtymä puhdisti kansalaisensa monista perinnöllisistä sairauksista, paransi elämänlaatua ja pidensi odotettua elinikää keskimäärin 30 vuodella. Voimantunnossaan ihmiskunta heräsi uuteen renesanssiin ja kukoistukseen.



«« Nanovirukset Lasarus-ohjelma Kolmas renesanssi »»


Yhtymä
Henkilökohtaiset työkalut