Kaukoportit

Wikikom

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kaukoportit (muita nimityksiä: siirtoportti, tähtiportti) ovat Tekonodomin tekoälyjen kehittämä matkustusmuoto. Kaukoportti sijoitetaan Lagrangen pisteeseen pysyvälle paikalle ja se kostuu valtavasta määrästä kvanttisiirtogeneraattoreita. Lieriön tai rinkulan muotoiseen kaukoporttiin mudostuu pysyvä tai väliaikainen madonreikä hyperavaruuteen. Madonreikä toinen puoli sijoittuu sattumanvaraisesti universumissa, todennäköisesti jokin auringon- tai planeetan sisään, joten singlariteettiteknologia on mahdollistanut kahden portin liittämiseen toisiinsa, mahdollistaen nopean matkustamisen kahden pisteen välillä.


Alkuaikojen kaukoportit sekä heimojen Pitkän Yön jälkeen tuottamat kaukoportit pystyttiin pitämään päällä vain hetken aikaa, mutta Yhytymän aikana rakennettiin sydänmaailmoista lähetenyt Kaukoporttien Verkko. Liikenne oli niin suurta että nämä portit pidettiin päällä jokaisena vuoden päivänä. Yhteyksien pysyessä muihin maailmoihin UNI-verkko rakennettiin yhteydenpitoa varten tekoälyjen Fraktaalin yhteyteen. Jo aikaisemmin oltiin huomattu radiosignaalien läpäisevän hyperavaruuden helpommin kuin kuriirialukset, joten galaktinen internet oli tosiasia Yhtymän Verkon sisäpuolella.


Luhistuminen tapahtui kuin Harmonistiterroistit pääsivät hakkeroitumaan Fraktaaliin UNI-verkon kautta ja käynnistivät tuhoisan ketjureaktion kaikkien kaukoportin hallintasolmusta. Tarkkaa tapahtumaketjua ei edelleenkään tiedetä, mutta uskotaan että kaukoportit loivat singulariteettejä hetkeksi imien siitokuntia, planeettoja ja jopa tähtiä ajan ja avaruuden väliseen tyhjiöön. Painovoima-aallot tuhosivat kaiken useiden astronomisten yksikköjen etäisyydeltä, ja ainoastaan ne planeetat joiden kaukoportti oli sijoitettu tarpeeksi kauas tai kuun pimeälle puolelle välttivät täydellisen tuhon.


Kaukoporttiteknologia jouduttiin keksimään uudestaan arkeologisten löytöjen ja säilyneen teknologian ansiosta. Ongelmana oli että kaukoportti-teknologia oli tekoälyjen kehittämää Singulariteettiteknologiaa, jonka toimintaperiaate tunnettiin parhaimmillaankin vain teorian tasolla. Teknokillalla oli säilynyt pieniä pätkiä toimivaa hyperporttiverkostoa Gemitekien ja nykyisen kauppasektorin alueella, mutta amatiumin pulan vuoksi näitä ei voitu heti hyödyntää. Uudet kaukoportit perustettiin vanhojen raunioille ja rakentamalla loppuun Romahduksen aikana rakenteilla olleet portit. Yksi käytännön sovellus oli kuitenkin jäänyt Yhtymän ajasta jäljelle, ja se oli Kaukoporttialukset, jotka antoivat valtavan yliotteen kykenemällä rakentamaan väliaikaisen kaukoporttiyhteyden kahden tähtijärjestelmän välille. Luopiosotaan mennessä Heimot olivat kehittäneet kaukoporttiyhteyksiä välilleen ja kaukoporttialuksia Luopiosodan kampanjaa varten. Luopiosodan aikana kehitys painottui kuitenkin Oberman-generaattorin pienentämiseen ja itsenäiseen matkustukseen kykenevien alusten kehittämiseen, joka vähensi riippuvuutta kaukoporttiyhteydestä ja toi sotilaallista etua.


Nykyään Heimojen kaukoporttiyhteydet ovat vain vähäinen varjo siitä mitä kaukoporttiyhteydet olivat Yhtymän aikana. Kaukoportit ovat pääasiassa uudelleenhyödynnettyjä Yhtymän portteja tai niiden osia, ja niitä vaivaa jatkuva varaosa ja amatiumpula, joten niitä ei myöskään pidetä päällä jatkuvasti. Teknologinen kehitys on myöskin jatkunut edelleen kaukoporteista itsenäisten alusten kehittämisessä, ilmeisesti kaukoportteihin liittyvien ikävien muistojen takia. Kaukoporttien tuhoaminen on kuitenkin Teknotabujen ja Heimojen kunniasääntöjen nojalla kielletty, kaukoporttialukset poikkeuksena, sillä mikään heimoista ei halua enää tuomita itseään eristyksiin ja hitaaseen nälkäkuolemaan.


Yhtymä
Henkilökohtaiset työkalut