Kalaga
Wikikom
Kalagit elävät omissa pienissä klaaniyhteisöissään joko vaeltaen omissa karavaaneissan tai muiden heimojen siirtokunnissa omissa enklaaveissaan. Heidät tunnetaan rohkeina ja taitavina avaruudenkävijöinä ja ahkerina kaupustelijoina. Jokainen kalagi oppii muiden avaruustaitojen ohella oman klaaninsa tietämät salaiset avaruusreitit ja turvasatamat. Näitä tärkeitä tietoja he eivät koskaan kerro ulkopuolisille. Kalageilla on tarkat perinteet ja säännöt kanssakäymisestä muiden heimojen kanssa. Suhteet heimon ulkopuolisiin perustuvat lähinnä kaupankäyntiin tai tiedonvaihtoon. Klagit ovat säilyttäneet mnoman kulttuurinsa ja kielensä hyvin ulkopuolisesta vaikutuksesta huolimatta.
Klagit tunnetaan hyvinä avaruustyöläisinä ja luotettavina avaruusalusten teknikkoina. Heidän kulttuuriinsa kuuluu uskonnollisuus ja mystiikka. Fyysinen kamppailu, niin huvina, kuin välien selvittelyn keinona on myös merkittävä osa kulttuuria. Kalagit käyttävät kaksintaistelussa yhtä paljon käsikähmää kuin veitsitaisteuakin ja useimmat välien selvitykset käydään painottomassa tilassa.
Hougan-papeilla ja juju-miehillä on kalaga-yhteisössä merkittävä asema yhteisöjen monissa rituaaleissa. Useimmat perinteistä rituaaleista ovat ulkopuolisilta suljettuja. Ehkä tämän vuoksi niistä myös liikkuu muiden heimojen keskuudessa mitä villeimpiä huhuja.
Vaikka useimmat kalagit saavat elantonsa rehellisestä työstä, kalagit tunnetaan myös laajojen salakuljetusverkostojen ja mustien pörssien ylläpitäjinä. Laajalle levinneenä ja hyvin avaruuden kolkat tuntevana heimolla on erinomaiset edellytykset kilpailla jopa Tunnetun Avaruuden pahamaineisimman rikollisorgansiaation ,Verkoston, kanssa. Kalagien kyseenalainen maine ja sulkeutuneisuus herättävät usein muissa epäluuloja ja kalagien onkin yleensä hankala luoda luottamauksellisia suhteita ulkopuolisiin.
Kalagien ihonväri vaihtelee punaruskeasta lähes mustaan. Hiukset ovat tavallisesti mustat tai kiharat, mutta jossain klaaneissa myös suorat tummanpunaiset tai ruskeat hiukset ovat yleisiä. Kalagien hiukset alkavat valkaistua yleensä noin kolmenkymmenen ikävuoden paikkeilla. Tämä on vallitseva perinnöllinen ominaisuus, minkä arvellaan johtuvan heidän esi-isille tapahtuneesta mutaatiosta. Kalagit pukeutuvat käyntännöllisiin vaatteisiin ja koristautuvat tatuoinnein ja koruin osoittaakseen varallisuuttaan ja asemaansa yhteisössä. Luonteeltaan he ovat välittömiä ja rentoja, mutta suututettuna kiivaita ja kylmäverisiä.
| Heimo: Kalaga | |
| Tilastotietoja: | |
|---|---|
| Suurruhtinas: | Kuningas Chaka Mabuti |
| Tärkeimmät klaanit: | Mabuti, Bumar, Chowa, Nebari, Hawasti, lavrie, tanker, Auron, Guillard, Lion, Bator, braillaut |
| Suurimmat uskonnot: | Hudun, Galahartilaisuus |
| Manittavimmat siirtokunnat: | Ei tunnettuja omavaraisia siirtokuntia (ainakaan mitä muut tuntisivat) |
| Väkiluku: | Noin 100 milj. (arvio) |
| Kehitystaso: | Normaali (KT 3) |
| Suhteet: | |
| Liittolaiset: | Ei ole |
| Yhteistyö: | Bauman, Masadir |
| Neutraali: | Gemitek, Kobaki, Merovian, Naochis, Saratoga, Zhango |
| Viholliset: | Ei ole |
| Muuta mainittavaa: | Esimerkkinä klaanista Kultainen puu |

