Druskit

Wikikom

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Kuva:Druskipieni.jpg


Kohtaaminen

Druskit ovat olleet ehkä kehittynein ihmisten kohtaama avaruusmatkaileva muukalaiskulttuuri. He onnstuivat kenties kymmenientuhansien vuosien aikana rakentamaan massiivisen ja erittäin hierarkisen imperiumin, jota satojen vuosien varrela druski-ruhtinaat hallitsivat voimalla. Jopa yksittäisen ruhtinaan sotilasmahti oli Siirtokuntien Armeijan mittapuulla vaikuttava. Oli ihmisten onni, että druskit lähtivät valloitusretkilleen vain harvoin. Silloinkin kyseessä oli useimmiten ruhtinaiden keskuudesta karkoitettu kapinallinen tai rosvojoukon johtaja. Ensimmäinen druski-sota käytiin pian ensikohtaamisen jälkeen, jolloin druskit tyytyivät valloittamaan vain pari Yhtymän kannalta merkityksetöntä versosiirtokuntaa. Yhtymä organisoi nopeasti vastaiskun ja ajoi druskien sotajoukot tiehensä. He tunnustivat ihmisten mahdin ja solmivat kauppasuhteet Yhtymän kanssa.


Kulttuuri ja yhteiskunta

Druskit ovat muinainen ja mahtava kulttuuri, jonka valta-alueen todellista laajuutta ei tarkasti tunneta. Nämä pitkäikäiset otukset syntyvät maan rapuja muistuttavina pikku-otuksina, mutta vain harvat niistä lopulta kasvavat jättimäiseksi monien tonnien painoisiksi druski-ruhtinaiksi. Druskien imperiumi jakautuu useisiin keskenään nahisteleviin ruhtnaskuntiin, joita ruhtinaat johtavat ehdottomalla auktoriteetillä. Druskit ovat ihmistäkin viraanpeloisempi ja ylimielisempi laji, mitä tulee uusien lajien ja kulttuurien kohtaamiseen. Jos kohdattu laji on uhka, se tuhotaan, ja jos se on alistettavissa, se alistetaan.


Vaikka Druskien yhteiskunta näyttää ensitarkastelulla täysin anarkistiselta yhteiskunnalta, jossa vallitsee vahvemman laki, asian laita on todellisuudessa täysin päinvastainen. Druskien imperiumissa vallitsee täydellinen kuri ja järjestys, jota pidetään yllä muinaisten laulujen avulla. Laulujen oppeja ja lakeja valvovat druskien keskuudessa palvotut Tuomarit, jotka tulkitsevat oppeja ja lakeja aina tilanteen mukaan. Laulujen opit rajoittavat durskien keskinäiset valtataistelut tiettyihin rituaalimaisiin taisteluihin. Imperiumin ulkopuoliset taistelut ovat vapaamuotoisempia, mutta niillekin on sääntönsä. Nämä rituaalitaistelut käydään tuhansia vuosia vanhojen sääntöjen mukaan ja ne saattavat toisinaan yltyä kymmeniä ruhtinaskuntia kattaviksi sodiksi.


Ihmisten ja muiden druskien naapurikulttuurien onneksi nämä opit myös hankaloittavat druskien keskinäisiä suhteita siinä määrin, että druskit harvemmin onnistuvat luomaan kovinkaan pitkäikäisiä ruhtinaskuntien liittoja. Miltein kaikilla ruhtinailla on kuitenkin omat ruhtinaansa, jolle he ovat vannoneet uskollisuutta ja maksavat veroa orjina, tuotteina tai raaka-aineina. Valtarakenne muistuttaa hieman ihmisten feodalismia, mutta luonteeltaan huomattavasti monimutkaisempi.


Druskien pitkään hallitsemat planeetat ovat täynnä massiivisia ilmakehänmuokkauslaitoksia, laajoja tehtaita ja orjakaivoksia. Durskit eivät välitä ekologiasta, vaan ne riistävät ja riistävät, kunnes planeetta on imetty kuiviin. Druski-ruhtinaat kertovat ylpeydellä syntyplaneetastaan, joka on kokonaan suunnattomien kaupunki- ja tehdasrakennelmien peittämäl. Kun planeetta on kulutettu loppuun, druskit hylkäävät sen ja etsivät uusia valtauksia. Valetajat kertovat huhuja kaukana druski-imperiumin rajojen toisella puolella sijaitsevasta vyöhykkeestä, joka on druskien paljaaksi kaluamien ja hylkäämien autioplaneettojen täyttämä.


Fysiologia

Durskit ovat ihmisiä lukuun ottamatta pitkäikäisin tunnettu älyllinen elämänmuoto, joiden elämää on keinotekoisesti pidennetty. Vanhimmat tunnetut ruhtinaat ovat eläneet reilusti yli tuhatvuotiaiksi. Huikeimmat arviot liikkuvat jopa kahden tuhannen vuoden tuntumassa. Druskien luonnollisen eliniän huippua on hankala sanoa, sillä reilun tuhannen vuoden ikäset druskit ovat niin erakoituneet niiden kasvettua niin suuriksi etteivät ne kykene enää liikkumaan pois palatsistaan.


Druskit muistuttavat jossain määrin liskomaisia rapuja, joiden pää on piilossa jykevän niskapanssarin alla. Druskeilla on liikkumiseen kuusi tukevaa nelinivelistä jalkaa, sekä kaksi paria pienempiä raajoja, joissa on kussakin neljä ohutta ja pitkää "sormea". Suurempi raajapari on rinnassa ja pienempi pari aivan leuan alapuoella. Druskien takaruumis on pitkänomainen ja kiertynyt spiraalille osittain vartalon alapuolelle. Vanhetessa takaruumis alkaa kuitenkin paksuntua ja suoristua. Vanhojen ruhtinaiden takaruumis on kasvanut niin suureksi, että ne kykenevät vaivoin raahautumaan eteenpäin. Druskien ruumista peittää paksu ja luja piikikäs kuori vatsaa ja takaruuiin alaosaa lukuunottamatta, jotka ovat ainoat pehmeät ja haavoittuvat kohdat druskin ruumiissa.


Druskit erittävät vahvoja feromoneja, huomaamattomia hajuja, jotka kantavat viestejä tai signaaleja toisille druskeille, ja jopa muiden lajien edustajille. Ruhtinaiden erittämät feromonit tekevät nuoremmista druskeista uskollisia juuri omalle ruhtinaalleen. Kaikki druskit tunnistavat oman katraansa jäsenet feromonien avulla ja vastaavasti erottavat muiden katraiden jäsenet toisistaan. Nuoremmat druskit käyttäytyvät levottomasti ja aggressiivisesti muiden katraiden edustajien läsnäollessa, mutta vastallit ja ruhtinaat osaavat peitellä nämä vastareaktiot.


Druskeilla on kohtalainen kuulo sekä infrapunataajuudelle painottunut näköaisti. Druskit erottavat punaisia sävyjä paremmin kuin sinisiä ja näkevät infrapunataajuudella pimeässä ongelmitta, ei kuitenkaan täydellisessä pimeydessä. Niillä on leuan alla sijaitsevissa raajoissa pieniä haituvia, jotka aistivat ilmavirtauksia. Makuja ja hajuja Druskit aistivat niiden monihaarasiten lonkerokimppuja muistuttavan kielensä avulla. Druskeille on tavanomaista jatkuvasti tutkia ilmaa kielellään ja nuoremmat druskit nuolevat vasalleja ja ruhtinaita. Arvellaan, että druskit kokevat vanhempien ikäkastien feromonit jollain tapaa huumaaviksi ja riippuvuutta aiheuttaviksi


Psykologia

Druskien elämä pyörii vallan ja sen symbolien ympärillä. Druskit mittaavat valtaansa maaomistuksilla, orjien määrällä ja ylellisyyksillä. Vaikka druskit käyvät kauppaa keskenään ja mm. ihmisten kanssa, ei niillä ole varsinaista rahataloutta käytössä. Druski-ruhtinaat käyttävät keskenään blutaarina tunnettua rahayksikköä, jolla mitataan tavaroiden ja palveluiden vaihtoarvoa. Yksi blutaari on yhden tavanomaisen orjan päivän ylläpidon arvo. Huolimatta niiden itseriittoisuudesta ja ylimielisyydestä, druskit ovat erinomaisia diplomaatteja ja juonittelijoita. Ne ovat tehneet keskenään ruhtinaiden välisestä juonittelusta taidetta, mutt ataitavat juonittelun myös muiden lajien kanssa, edellyttäen, että kyseistä lajista on jonkinlaista kokemusta ja tuntumaa entuudestaan. Juuri tämän vuoksi druskit loivat ensin ihmisten kanssa rauhanomaiset suhteet.



Muukalaisrodut
Suurimmat lajit Druskit | Reekit | Sirkat | Zhuukit
Vähäisemmät lajit Barukit | Gannit | Hydrat | Jagat | Lokilaiset | Nerut | Rhaazit | Qu'arit
Muukalaissodat Reeki-sota
Henkilökohtaiset työkalut